tiistai 24. lokakuuta 2017

Kausioluiden kausi: kurpitsa ja korvapuusti oluessa

Syksyn tullen puskee aina hinku tehdä tummempia ja kausimaisempia oluita. Vehnikset, saisonit, ipat ja apat toimivat keväällä ja kesällä kivasti, mutta päivän pimetessä ja ilmojen kylmentyessä tekee enemmänkin mieli jotain mausteisempaa tai tummempaa.

Tilailin jo elokuun puolella vermeitä syksyn oluisiin ja lokakuun alkupäivinä ehdin vihdoin keitellä näistä ensimmäisen. Alkuperäinen idea oli keittää kolmas versio Cuckoo for Cacaosta, mutta kun kaupasta ei löytynytkään raakasuklaanibsejä, niin reseptin maustepuoli meni lennosta uusiksi.

Cuckoo Black

Cuckoon runko on maltaisen tuhti ja tiukan Columbus-katkeroinnin tasapainottama, jonka vuoksi tiesin rungon kestävän melko vahvaakin maustoa. Kesken kauppareissun mieleen muistui Hiiden ja Donut Islandin pullaoluet ja tuumasin että jotain sen kaltaista täytynee kokeilla itsekin, Kaupan pullahyllystä löysin korvapuusteja ja arvelin niiden tuovan mielenkiintoisen sävyn oluelle. Korvapuustin kardemumma ja kaneli ovat kuitenkin sen verran vahvoja mausteita, että jotenkin niitäkin täytyisi tasapainottaa - jonka vuoksi kauppakoriin tarttui myös vaniljatankoja ja raakasuklaata levymuodossa. Lopulta Ballast Pointin Victory at Seasta innostuneena (vanilja & kahvi) päädyin lisäämään tähän vielä kylmäuutettua kahviakin (5dl per 20l). Melkoinen makupommi tulossa siis, mieluummin överit kuin vajarit!

Korvapuustien käyttö oli hieman hakusessa: lisätäkö ne mäskiin, keittoon, primaryyn vai secondaryyn? Koitin googlailla jenkkisivuilta vinkkiä, mutta mitään en löytänyt. Primary ja secondary eivät kontaminaatioriskin vuoksi liene järkeviä, jonka vuoksi valinta piti käytännössä tehdä mäskin ja keiton välillä. Jotenkin pullan keitto epäilytti, ajattelin että se varmaan vain muhjuuntuu ja sotkee keiton, jonka vuoksi korvapuustit lensivät lopulta mäskin sekaan heti mäskäyksen alkaessa.



Cuckoo for Cacaon sijaan tästä tulikin siis Cuckoo Black. Resepti löytyy tutusta paikasta eli reseptikansiosta (BrewMate-ohjelmalla avattava reseptitiedosto). Tumman siirapin lisäsin keiton alkupuolella, korvapuusteja käytin 6 isoa pullaa per 20 litraa ja suklaanibsien sijaan käytin n. 100 grammaa raakasuklaalevyä (lisäys keiton loppupuolella). Vaniljatankoja käytin kaksi: yksi halkaistuna keiton loppupuolella ja toinen secondaryastiaan (sterilointi keittämällä tankoa parissa desissä vettä ennen lisäystä). Kylmäuutettu kahvi secondaryastiaan.

Cuckoo Black -etiketti.


Cuckoo Black meni pulloon 23.10. ja maistoin sitä pullotuksen yhteydessä (huoneenlämpöisenä ja hiilihapottomana, siis). Runko on kuin vahvasti humaloidussa jenkkistoutissa ja mausteisuus tulee vasta jälkimaussa: veikeä ja katkera tasapaino kanelia ja vaniljaa. Suklaisuutta ei juurikaan tuntunut. Hyvältä vaikuttaa!

Kurpitsamörkö

Sitten vielä syksyn toisen kausioluen kimppuun. Tämän kanssa olen auttamattomasti myöhässä, sillä kurpitsaoluiden "sesonki" taitaa sijoittua Halloweenin ympärille. Tein tämän vasta lokakuun lopussa, eli juotavaa lienee joskus marraskuun loppupuolella.

Kurpitsaoluita on muutamilta panimoilta nähty Suomessakin, mutta meillä nämä eivät taida olla ihan yhtä iso juttu kuin jenkkilässä. Tai noh, kenties ylipäätään kurpitsaruuat ja -piirakat eivät meillä ole yhtä iso juttu.

Kurpitsan paahto.


Kurpitsan käyttö oluenteossa oli minulle yhtä vierasta kuin korvapuustienkin, mutta tästä löytyi onneksi netistä helposti tietoa ja reseptejä mistä ammentaa. Tätä sivua käytin päälähteenäni ja yllätyin, että kurpitsaoluita tehdään jopa ilman kurpitsaa - ilmeisesti niin iso osa kurpitsaruokien mausta johtuu mausteista (kuten muskottipähkinä, kaneli ja vanilja) että jo vain mausteita käyttämällä luo illuusion kurpitsaisuudesta. Itse päädyin hankkimaan kaupasta myskikurpitsoja ja paahdoin niitä uunissa n. 45 minuuttia @ 175C ennen mäskäyksessä käyttöä. Noin kolmen kilon mallasmäärän kylkeen päädyin käyttämään noin kilon kurpitsaa (kaupasta puolitoista kiloa ja kaapimisen jälkeen noin kilo itse tavaraa...).

Tämä vaihe kesti tällä kertaa hieman pidemmän aikaa.

Monella sivulla varoitettiin kurpitsan ongelmista mäskin seassa ja ne pitivät kyllä ihan paikkansa. Kurpitsa on tahmeaa ja tekee mäskin suodattamisesta melko aikaavievää puuhaa. Kyllä se lopulta suodatinkankaan läpi meni, mutta melko lailla kauhalla sekoittamista kyllä vaati.

Mausteina käytin 2 grammaa kanelijauhettaa, muskottipähkinäjauhetta ja neilikkajauhetta. Mallinsin hieman tätä Punkin' Alen kloonireseptiä , mutta mallas- ja humalavaraston rajoitusten takia oma reseptini on tuosta käytännössä melko kaukana. Aromi- ja katkeropuolella luotin Perleen sekä kokeiluna vielä tuttavan mökiltä kerättyä villihumalaa 150 gramman verran. Maltaissa 50 grammaa roasted barleyta lisäsin vain, koska halusin niistä irti hieman punertavaa väriä.

Tämäkin resepti löytyy tutusta paikasta eli reseptikansiosta (BrewMate-ohjelmalla avattava reseptitiedosto). Olut porisee vielä primaryssa, jonka vuoksi mausta ei minulla vielä ole tarkempaa kuvailua.











perjantai 20. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: Projekt 011 New England IPA (Poppels Bryggeri)

Untappd-arvio: Projekt 011 New England IPA (Poppels Bryggeri)

Hikinen ja makean hedelmäinen tropiikki tuoksussa. Mehukas ja paksu juotava. Aromihumalointi korostaa hedelmäisyyttä: mangoa ja persikkaa.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Hoppy, Citrus, Watery, Juicy

tiistai 17. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: Jever Pilsener (Friesisches Brauhaus zu Jever)

Untappd-arvio: Jever Pilsener (Friesisches Brauhaus zu Jever)

Keskivertoa parempi pilsneri. Olkisen viljainen ja jalohumaloitu tuoksu. Maku jatkaa samalla linjalla eikä tarjoa yllätyksiä. Katkeroakin on


Rating:

3.75 / 5


Flavor profile:

Clean, Light, Smooth, Hoppy

lauantai 14. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: Green Zebra (Founders Brewing Co.)

Untappd-arvio: Green Zebra (Founders Brewing Co.)

Tuoksuu suolaiselta ja hedelmäiseltä. Maku räjähtää suussa: vesimelonilimpparia, nam! Saa veden kielelle. Olisipa terde ja helle.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Sweet, Sour, Tart, Watery, Salty

Untappd-arvio: Kung Fu Reindeer (Kaleva Brewing Company)

Untappd-arvio: Kung Fu Reindeer (Kaleva Brewing Company)

Kotioluisa ja ruusunmarjaisa tuoksu. Makeahko runko ja kapeahko maku. Ruusunmarja puskee läpi maussa ja bitter-puoli jää vähän varjoon. Hyä.


Rating:

3.5 / 5


Untappd-arvio: All In Beer Fest 2017 (Poppels Bryggeri)

Untappd-arvio: All In Beer Fest 2017 (Poppels Bryggeri)

Hikisen trooppinen tuoksu, ananasta ja appelsiinimehua. Aromipuoli vahvana, vermont ipaisa! Mehumainen juoda.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Tropical, Fruity, Hoppy, Juicy

Untappd-arvio: Mango Chili Gose (CoolHead Brew)

Untappd-arvio: Mango Chili Gose (CoolHead Brew)

Tuoksussa mangoa ja hapanta raikkautta. Maku einole ihan gosrn suolainen vaan enemmän sourin hapan. Hienovarainen chili kevyenä jälkimaussa.


Rating:

3.75 / 5


Untappd-arvio: Projekt 010 Imperial Thai Wit (Poppels Bryggeri)

Untappd-arvio: Projekt 010 Imperial Thai Wit (Poppels Bryggeri)

Tosi mausteinen tuoksu. Maussa mausteisuus lyö yli, korianterinen maustepippurinen kalakeitto. Varmaan ihan hyä jos tykkää, minä en.


Rating:

2.5 / 5


Flavor profile:

Spicy, Bright, Sweet, Citrus, Ginger

Untappd-arvio: Ravnodenstvie (Lehe Pruulikoda)

Untappd-arvio: Ravnodenstvie (Lehe Pruulikoda)

Paahteinen, alkoholinen, makean kypsä tuoksu. Vahvaa kahvia, tummaa suklaata ja tummaa mallasta: tuhti makupaletti. Katkero jälkipoltossa.


Rating:

4.5 / 5


Flavor profile:

Sweet, Thick, Strong, Coffee, Chocolate

perjantai 13. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: American IPA (Nordic Brewery)

Untappd-arvio: American IPA (Nordic Brewery)

Miedohkon humaloitu hento tuoksu. Maussa katkerointi hyökkää päälle. Sitruksinen ja kuiva, saa veden kielelle. Hyä ruokajuoma.


Rating:

3.75 / 5


Flavor profile:

Dry, Smooth, Hoppy

torstai 12. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: So Last Saison (Mallaskoski Brewery)

Untappd-arvio: So Last Saison (Mallaskoski Brewery)

Tuhdin humaloitu tuoksu, vähän savumaltaisa ja aavistus omenaa (?!). Kuivakka maku, kevyehkö runko. Ruohoisa aromointi. Mausteinen jälkimaku


Rating:

3.75 / 5


Flavor profile:

Spicy, Grassy, Fruity, Hoppy, Dark

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: American Brown Ale (Olvi)

Untappd-arvio: American Brown Ale (Olvi)

Tuoksussa tykki ruohoisen mäntyisä pistävä aromihumalointi. Maku ei vastaa väriä, ohut makeahko maltainen runko, hiven pähkinää. Ruskea apa.


Rating:

3.25 / 5


Flavor profile:

Creamy, Hoppy, Nutty

Untappd-arvio: Sandels Vehnäolut (Olvi)

Untappd-arvio: Sandels Vehnäolut (Olvi)

Tuoksussa todella mieto banaani ja hiivan esterit. Makea kapeahko suutuntuma ja maku. Yllättävän hedelmäinen ja turhan tunkkainen.


Rating:

2.5 / 5


Flavor profile:

Fruity, Banana, Light, Sweet, Sweetness

lauantai 7. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: Victory at Sea (Ballast Point Brewing Company)

Untappd-arvio: Victory at Sea (Ballast Point Brewing Company)

Paahteisen nokinen ja vaniljainen tuoksu. Ohut suutuntuma näille volteille, mutta tuhti makupaletti: kaffe, vanilja, paahtoleipä, karamelli.


Rating:

4.25 / 5


Flavor profile:

Sweet, Smooth, Dark, Coffee

Untappd-arvio: Mango Mango Mango (Dugges Bryggeri)

Untappd-arvio: Mango Mango Mango (Dugges Bryggeri)

Miedohko hedelmäinen tuoksu. Maun kirpeys vetää suun sykkyrälle, jälkimaun lempeän makeahko mangoisuus lepyttelee tätä kokemusta mukavasti.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Fruity, Sour, Juicy, Mango

perjantai 6. lokakuuta 2017

Untappd-arvio: Mosaic Lager (Pyynikin Käsityöläispanimo)

Untappd-arvio: Mosaic Lager (Pyynikin Käsityöläispanimo)

Tuoksu yllättää: karkkisan greippisän maltainen. Vähän jotain makeata hedelmää, ananasta? Makeahkon hikisen trooppinen maku. Onpas hyä!


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Citrusy, Fruity, Light, Hoppy, Bitter

Untappd-arvio: Don Wheato White IPA (Saimaan Juomatehdas)

Untappd-arvio: Don Wheato White IPA (Saimaan Juomatehdas)

Tuoksussa parfyymia, viljaa, humalaa ja vähän sitrusta. Raikas suutuntuma ja vehnäinen kepeys, mutta katkera loppuveto vähän ummehtunut.


Rating:

3 / 5


Flavor profile:

Citrusy, Light, Hoppy, Bitter