torstai 27. heinäkuuta 2017

Untappd-arvio: 60 Minute IPA (Dogfish Head Craft Brewery)

Untappd-arvio: 60 Minute IPA (Dogfish Head Craft Brewery)

Muhkea vaahto! Pistävän mäntyisä tuoksu. Maku jatkaa samoilla linjoilla. Yllättävän simppeli ja suoralinjainen mutta tuhti.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Smooth, Hoppy

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Pullojen pesu ja uusiokäyttö

Oluenteko on leppoisaa puuhaa, mutta jatkuvana ongelmana ainakin itselläni tuntuu olevan pullojen riittävyys. 15 litran eräkoko kun syö jopa 45 kappaletta 0,33l pulloja. Puolen litran pulloilla pärjäisi vähemmällä pullomäärällä, mutta miinuspuolena niissä puolestaan on suurempi annoskoko.

Ensimmäinen ratkaistava pullo-ongelma on pullojen hankkiminen. Minulle niitä on kertynyt melko vaivatta milloin mistäkin illanistujaisista ja lautapeli-illoista "isompia" määriä ja muutamia hajapulloja mitä nyt marketista tai Alkosta olen löytöjä tehnyt. Pariin otteeseen olen myös ihan tilannut tyhjiä pulloja raaka-ainetilauksien yhteydessä - laatikollisen tyhjiä pulloja saa melko halvalla vaikkapa Lapposta (60snt/0,33l plo+kori) tai Brewcatilta (40snt/0,33l plo).

Tyhjien tilauspullojen kohdalla ensimmäisen käytön yhteydessä tätä seuraavaa ongelmaa ole, mutta jo seuraavan käytön yhteydessä tähän törmää: jotenkin pullo pitäisi saada puhtaaksi sisältä ja olisihan se kiva saada puhtaaksi myös ulkoa. Tässä kotiolutmaakarit taitaa jakautua melko kahteen leiriin - toiset jättää ulkopinnan jynssäämättä ja toisille vain puhdas kelpaa. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan, täytyyhän etikettien päästä loistamaan puhtaalla pullopinnalla!

Tämä seuraava taitaa olla aika perustietoa, mutta aion silti käydä läpi oman pullonpesuprosessini. Pienellä ennakkovaivalla kun pesussa ei tarvitse mennä muutamia minuutteja kauempaa eikä oikeastaan mitään erikoisvälineitäkään tarvita.

Huuhtelu.
1. Huuhtelu ennen pohjasakan jämähtämistä

Pullon pohjalle unohdettu hiiva tuppaa jämähtämään paikalleen ja pahimmassa tapauksessa alkaa elämään ihan omaa elämäänsä. Nämäki pullot saisi toki liottamalla ja perusteellisella putsauksella vielä käyttökuntoon, mutta ajan ja vaivan säästämiseksi nakkaan likaiset pullot suoraan kierrätykseen.

Pyrin siis heti pullon tyhjentymisen jälkeen kaatamaan sen pohjalta  hiivan pois ja huuhtelemaan pullon. Jos ei nyt ihan heti tyhjentymisen jälkeen muista niin vähintäänkin saman illan aikana olisi hyvä huuhdella pullo ihan vain vedellä.


Liotus.
2. Liotus

Vaikka pullot huuhtelisikin heti käytön jälkeen, jää niiden pohjaan (ja sisäreunoille) välillä haalea likakerros - tämä riippuu ihan siitä miten pitkään neste (ja hiiva) on pullossa seissyt. Tämän saa kyllä harjalla helposti putsattua, kunhan pullot liottaa hyvin ennen pesua. Liotuksessa myös parhaassa tapauksessa etiketit ja niiden liima liukenevat ja lähtevät irti helposti. Niksinä siis pisara tiskiainetta joka pullon pohjalle ja pullo täyteen kuumaa vettä, jonka jälkeen pullot tiskialtaaseen kuumaan tiskinesteeseen pariksi tunniksi likoamaan. Jos ei meinaa tiskata pulloja oitis niin tätä liotusta on turha tehdä - muuten luot lähinnä päiväkausia seisovan bakteerialtaan.






Jynssäys ja huuhtelu.
3. Jynssäys & huuhtelu

Parhaassa tapauksessa etiketit irtoavat liotuksen jälkeen ihan vain vetämällä, mutta välillä ne istuvat turhan tiukalla pullossa kiinni. Tällöin itse käytän keittiöveitsen ei-terävää puolta ja "raaputan" etiketin irti. Parhaassa tapauksessa etiketti irtoaa nätisti liimoineen, pahimmassa tapauksessa etiketti irtoaa ja pulloon jää pomminkestävä liimamöhnä. Näissä tapauksissa suosittelen säästämään aikaa ja vaivaa ja nakkaamaan pullon kierrätykseen (ja jos jättää viivakoodikohdan raaputtamatta niin voi saada jopa pantinkin vielä takaisin).

Marketista saa saippuavillaa ja tiskiharjan pikkurahalla. Saippuavillalla irtoaa helposti ulkopinnan tahrat ja pulloharjalla sisäpinnan. Yleensä riittää kun käy ulkopinnat villalla kertaalleen läpi ja jynssää sisältä pohjan ja reunat.


Huuhtelu ihan vain vedellä ja lopuksi pieni kurkistus pullon sisälle valon läpi. Jos pullon pinnoille on jämähtänyt harmahtava kerros ja pullo kaipaa lisäpesua, selviää se yleensä viimeistään tässä vaiheessa. Puhdas pullo on kirkas ja tahraton.


Puhdas pullo valoa vasten.


Likaiseksi jäänyt pullo valoa vasten. Vaalea tahra keskellä pohjaa.


4. Kuivatus

Selkeä työvaihe: pullot tiskikaappiin kuivumaan ylösalaisin, jotta neste valuisi niistä pois.


Pullojen kuivatus.
5. Säilytys

Kuva uupuu, mutta kirjoitanpa vielä niksini säilytykselle. Hyvin putsatuissa pulloissa ei pitäisi olla sisällä ruokaa pöpöille, ja vaikka jokin sinne pääsisi, se kuolisi viimeistään ennen pullotusta pullojen uunituksella. Suurempana ongelmana säilytyksessä pidän pölyä - jos pullot säilöö aukinaisina pidemmän aikaa on riskinä, että pullot imee sisäänsä pölykerroksen. Tämän ongelman olen ratkaissut ihan vain kietaisemalla laatikkoon pakattujen pullojen päälle kerroksen elmukelmua. Pullot pysyvät puhtaina ja ovat käyttövalmiita suoraan uuniin siirrettäväksi heti elmukelmun irroituksen jälkeen.

Untappd-arvio: Mufloni Gespa (Panimoravintola Beer Hunter's)

Untappd-arvio: Mufloni Gespa (Panimoravintola Beer Hunter's)

Jalohumaloitu mausteyrttinen tuoksu. Maku sekava, humalaa, mausteisuutta, runko makeahko. Mieto mutta tuntuva pitkä neutraali jälkikatkero.


Rating:

3.75 / 5


Flavor profile:

Malty, Light, Hoppy

Untappd-arvio: Summer In Vermont (CoolHead Brew)

Untappd-arvio: Summer In Vermont (CoolHead Brew)

Erä #2. Onkohan kiirehditty? Flätti ja pieni pistävä sivumaku, ei huippukunnossa. Mieto hedelmä tuoksussa, mehuisa maku, yllättävän katkera.


Rating:

3 / 5


Flavor profile:

Hoppy, Bitter, Juicy

Untappd-arvio: Blueberry Pie Gose (CoolHead Brew)

Untappd-arvio: Blueberry Pie Gose (CoolHead Brew)

Mustikkamehumainen tuoksu. Alkumaussa maistuu sokerinen piirakkapohja. Taittuu makeahkonkirpsakkaan vaniljaiseen mustikkaan. Loppumaku:hiiva


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Fruity, Light, Sour, Tart, Salty

Untappd-arvio: Oceans IPA (Amundsen Bryggeri)

Untappd-arvio: Oceans IPA (Amundsen Bryggeri)

Humaloidun mäntyisä tiukka tuoksu. Raikas maltaisan tuhti keskitäyteläs kevyen karamellinen runko ja mäntyisä pitkä katkero. Tasapainoinen.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Malty, Sweet, Smooth, Hoppy

Untappd-arvio: Kukko Helles (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas)

Untappd-arvio: Kukko Helles (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas)

Olkinen jalohumaloitu tuoksu. Neutraali semivetinen aavistuksen katkerohumaloitu make maku. Vetokaljaksi hyvä ja hinta-laatu kohdallaan.


Rating:

3 / 5


Flavor profile:

Malty, Soft, Light, Sweet, Hoppy

Untappd-arvio: Mandarina Vehnä (Kimito Brewing)

Untappd-arvio: Mandarina Vehnä (Kimito Brewing)

Hedelmäisen appelsiinisen raikas ja vähän hiivainen tuoksu. Kepeä appelsiininen keskitäyteläinen maku. On runkoakin. Mieto humala.


Rating:

3.5 / 5


Flavor profile:

Yeasty, Fruity, Light

Untappd-arvio: Mosaic/Vienna Pale Ale (Kimito Brewing)

Untappd-arvio: Mosaic/Vienna Pale Ale (Kimito Brewing)

Ruohoisan humaloidun raikas tuoksu. Kevyen karamellisen vetoisa tuhti mallasrunko, jälkimaussa sitruksista humalaa. Simppeli sinkkuhop&malt.


Rating:

3.5 / 5


Flavor profile:

Light, Dry, Citrus

Untappd-arvio: Mufloni Per Brettson (Panimoravintola Beer Hunter's)

Untappd-arvio: Mufloni Per Brettson (Panimoravintola Beer Hunter's)

Nyt ampuu Beer Hunters hutikudin. Neutraali kiva raikas perussour, mutta tässä on pistävä pilaantunut dominoiva virhemaku kyljessä(ei brett)


Rating:

1 / 5


Flavor profile:

Sour, Funky

Untappd-arvio: Iloliemi (Panimo Honkavuori)

Untappd-arvio: Iloliemi (Panimo Honkavuori)

Iloisen yllättävän jalohumaloitu. Keskitäyteläinen mallasrunko dominoi loppumaussa. Hento metallisuus. Maukas!


Rating:

3.5 / 5


Flavor profile:

Soft, Light

Untappd-arvio: Hop Fiction Pale Ale (BrewDog)

Untappd-arvio: Hop Fiction Pale Ale (BrewDog)

Vahva mänty ja kevyt ruoho tuoksussa. Agressiivinen semitunkkainen mäntyöljyisä maku. Borderline humalatee mutta pysyy tyylikkäänä. Tuhti.


Rating:

4 / 5


Flavor profile:

Piney, Tropical, Fruity, Dry, Hoppy

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kotioluen tekoon tarvittava välineistö



Olen kirjoittanut kotioluen teon prosessista jo aiemmin, mutta halusin vielä hieman avata minkälaista välineistöä kotioluen teko vaatii. Tai lähinnä minkälainen välineistö minulla on käytössä – tämä on melko luova ala ja jokainen kotipanimomestari tekee oluensa hieman eri tavalla ja eri välineistöllä. Tässä postauksessa pääset siis joko kokeneempana konkarina kurkistamaan minkälaisella välineistöllä minä toimin tai aloittelijana kauhistelemaan minkälaiseen rahareikäharrastukseen olet hurahtamassa ja mahdollisesti saat vinkkiä minkälaista välineistöä pitäisi/voisi hankkia.

Koitan tässä postauksessa käydä hieman vaihe vaiheelta läpi omaa nykyistä välineistöä ja omaa pohdintaani vaihtoehtoisista välineistä. Tämä ei ole siis mikään kaikenkattava lista kaikista maailman kotiolutvälineistä! Oma budjettini on välineissä melko matalalla, mutta halvemmallakin varmasti pääsisi. Ja kalliimmalla ilman muuta pääsisi. Tästä nyt ei ole tarkoituskaan mitään kattavaa listaa tehdä, mutta jos sinulla on vinkkiä johonkin välineeseen liittyen niin kirjoitapa kommenttia alle!

1. Siivous ennen kaikkea

Siivous- ja putsausvälineitä.

Desinfioiva puhdistusaine

Näitä oli hetken hankala löytää lähikaupasta, mutta nyt markkinoille on tullut melko monta Sanytol-tuotetta, joihin olen tutustunut. Keittiön puhdistus- ja desinfiointiaine on halpa (n. 3e) ja etiketin mukaan viidentoista minuutin vaikutusajalla lupaa tappaa bakteerit, sienet ja virukset. Suihkuttelen tällä vain keittiön pinnat, sillä mäskäysastioiden yms. oluen kanssa kosketuksissa olevien pintojen kanssa käytän eri ainetta.


Mikrokuiturätti

Luulisi löytyvän kodista kuin kodista, jos ei niin hankintalistalle. Mikrokuiturätit voi säännöllisesti pestä pyykkikoneen 90 asteen ohjelmalla, joten pöpöjä ei pitäisi ihan liikaa näissä asua.


Tiskiharja & Fairy

Näistä ei tarvinne enempää kertoa: kattilan ja mäskäysämpärin puhdistukseen.


Keittiöliina

Siivoukseen.

2. Mäskäys

Mäskäyksessä tarpeellista välineistöä.


Lämpömittari

Hintansa puolesta halvimmalla taitaa saada erilaisia digitaalisia lihalämpömittareita, joissa narun päässä oleva metallitikku tökätään mitattavaan kohteeseen kiinni. Meillä oli tällainen ensimmäisenä lämpömittarina ja sen ilmoittama lämpötila heitti lähes kymmenellä asteella. En tiedä miten tarkkoja muut merkit ja mallit ovat vai osuiko meille vain maanantaikappale.

Seuraavana mittarina oli tällainen Clas Ohlsonin digitaalinen lämpömittari, joka tuntui antavan paljon tarkemman lukeman. Oluenteon aikana vesihöyry pääsi kuitenkin laitteen sisään ja lopulta rikkoi sen. Ensin katosi merkkivalo, sitten katosi puolet näytöstä ja lopulta koko näyttö pimeni.

Nykyinen lämpömittari on vastaavankaltainen – ellei tismalleen samanlainen – Heirolin lämpömittari. Tämä näyttää tulleen ihan samalta kiinalaiselta tehtaalta, ainoastaan eri logolla. Yritin sähköteipillä estää vesihöyryn pääsyn laitteen sisään ja ainakin tähän asti on toiminut. Toki kannattaa olla myös varovainen eikä esim. mitata lämpötilaa pitäen laitetta höyryssä.

Keittiövaaka

Jos ei tällaista itseltä löydy keittiöstä valmiina, niin kaippa tämäkin kotipanimon hankintoihin joutaa. Meiltä löytyi valmiina ja kaupasta näyttäisi irtoavan n. 15 eurolla (esim. täältä ja täältä)
 


Kulho

Käytössä mm. maltaiden mittauksessa sekä pullotuksen yhteydessä teen tällaiseen pienempään kulhoon desinfiointinesteen jossa uitan korkit. Myös oluenteon loppuvaiheilla teen tähän desinfiointinesteen jossa uitan kauhan, jolla nappaan ominaispainonäytteen.

Kauha

Löytynee kodista kuin kodista, edes jonkinnäköinen.

Siiviläpussi.


Mallaspussi

Meillä käytössä kahden eri laatuista: sekä kaupasta puistokemistihyllystä saatava halvempi siiviläpussi sekä Brewcatilta tilattu kalliimpi siiviläpussi.




Mäskäysastia

Hoidan mäskäyksen samassa astiassa kuin keitonkin, josta lisää myöhemmin. Mäskäyksen voi tehdä toki myös vaikkapa käymisämpärissä, kunhan huolehtii, ettei lämpötila laske mäskäyksen aikana (esimerkiksi lisäämällä säännöllisesti kuumaa vettä tai eristämällä ämpärin peitolla tai makuualustalla).

Siivilä

Löysin tämän siivilän MPK:sta (Lidl), mutta kaippa näitä muualtakin saa. Näppärä koko, sillä pystyy asettamaan käymisämpärin päälle. Itse hoidan maltaiden huuhtelun laittamalla siivilään siiviläpussin, kaatamalla läpi mäskin ja huuhtelemalla maltaat.


3. Keitto
Sähkökeitin.

Keittoastia

Tästä olen kirjoittanut kokonaisen postauksen. Minulla käytössä siis 27-litrainen melko edullinen sähkökeitin (jonka hinta on näemmä noussut muutamalla kympillä).  Jos olisin massipäällikkö niin hankkisin Grainfatherin, Bulldog Brewerin tai Braumeisterin – nämä kotipanimomonitoimilaitteet korvaisi monia muitakin itsellä käytössä olevia välineitä (Grainfatherin mukana tulee käsittääkseni vastavirtajäähdytin ja Bulldogin mukana immersiojäähdytin). Sähkökeitintä edullisempi versio on hankkia vain riittävän iso kattila (pikaisella etsinnällä löytyi ainakin tämä ja tämä - halvempiakin saattaa brittien amazonista löytyä).

Humalasukka.


Humalasukat

Jos ei humalaa laita sukkaan, niin vierteen sekaan jää melkoinen määrä suodatettavaa mujua. En ole havainnut, että vapaana lilluva humala toisi olueen jotenkin erilaista makua (sitäkin on kokeiltu). Näitä saa esimerkiksi Brewcatilta pilkkahintaan.



 


4. Jäähdytys

Nochill

Ilmainen jäähdytin: ulkoilma. Kansi päälle keittoastiaan (tai jos olet jo astioinut käymisastiaan niin siinä tapauksessa käymisastiaan) ja pönttö parvekkeelle, pihalle tai ihan vain keittiön nurkkaan. Vierre jäähtyy ympäröivän tilan lämpöiseksi kyllä yön yli tai viimeistään vuorokauden aikana. Teoriassa nochill altistaa vierteen dimetyylisulfidille ja sameudelle, mutta ennen kunnon jäähdyttimen hankintaa kokeilimme itsekin tätä emmekä huomanneet virhemakuja. Hieman enemmän sameutta kylläkin. (lähde) https://beerandbrewing.com/no-chill-brewing/

Immersiojäähdytin.


Immersiojäähdytys

Näitä saanee alan kaupoista valmiina, mutta itse päädyin rakentamaan omani. Kupariputkea saa kierteellä vaikkapa moponetistä ja sen vääntö onnistuu kotioloissa varovaisesti käsivoimin. Pvc-muoviputkea saa samasta paikasta, mutta sen kanssa on oltava varovainen, sillä liian kuumana jäähdytyksestä ulos tuleva vesi saattaa sulattaa letkun.

Vastavirtajäähdytys

Näitäkin saanee alan kaupoista valmiina ja olen alustavasti pohtinut rakentavani oman. Ideana tässä on siis putken sisällä oleva putki: olut kulkee sisemmässä putkessa ja jäähdytysvesi uloimmassa vastakkaisiin suuntiin. Pitäisi olla immersiojäähdytystä nopeampaa ja käytetyn veden suhteen taloudellisempaa.

5. Käyminen

Perinteinen malli.
Käymisastia + vesilukko

Näitä saa ihan parillakympillä hypermarkettien puistokemistiosastoilta, usein diiliin kuuluu myös kansi, vesilukko ja vesilukon tiiviste.

Ominaispainomittari ja mittalasi

Ominaispainon mittaamiseen ennen käymistä ja sen jälkeen. Mittalasin taisin hankkia Brewcatilta ja ominaispainomittarin hypermarketin puistokemistiosastolta. Ominaispainomittarit on aika herkästi särkyvää tavaraa ja nyt taitaa olla neljäs menossa...

6. Pullotus

Pullotusvälineistöä.
Lappo

Pihistä: hanki mehumaijahommista tuttu imeskelylappo, joita saa hypermarketeista muutamalla eurolla. Todella hankala käyttää ja sylkesi mukana saatat päätyä kontaminoimaan jokusen pullon.

Panosta: hanki automaattilappo. Automaagilappo pumpataan käyntiin ja on näppärä käyttää. Itse pullotus on tällä hieman hankalaa, käytän lappoa nykyään enemmänkin vierteen siirtelyssä primarypöntöstä secondarypönttöön ja lopulta pullotuspönttöön. Pullotuksen hoidan hanallisella keittokattilalla: pullo hanan alle, hana auki ja pullo täyteen.

Jälkikäymissokeri

Joko ihan taloussokeria tai itse käytän hypermarketeista löytyvää panimosokeria (dekstroosi).

Tratti

Näitä saa Ikeasta eurolla tai kahdella.

Korkitin

Kömpelö käyttää pidemmän päälle, mutta hoitaa homman. Saa hypermarketista tutulta osastolta.

Korkit

Kauppojen puistokemistiosastolta. Muista desinfioida ennen käyttöä (kiehuvassa vedessä tai desinfiointinesteessä).

7. Pullojen putsaus

Tämän kummempaa ei pullojen putsaus vaadi.
Pulloharja

Yksinkertainen on kaunista. Pullojen pesuun löytyy ties mitä härpäkettä, mutta tämmönen parin euron pulloharja on itsellä osoittautunut ihan toimivaksi, kunhan liottaa pullot hyvin. Voisin tästä kirjoittaa ihan oman postauksenkin.

Patapata

Saippuavilla on käytännöllinen pullojen ulkopintojen siivoamiseen. Kivoimmat etiketit irtoavat ihan liottamalla, mutta välillä liimaa saa hangata irti oikein urakalla. Pahimmat liimapullot heitän suosiolla kierrätykseen.