sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Loppu lappoamiselle

Meillä on ollut käytössä ns. automaatti-lappo, eli lappo, jonka saa pumppaamalla käyntiin. Ihan toimiva ja kätevä vehje, mutta jotenkin sen kanssa sählääminen alkoi kyllästyttämään. Tutkin hieman vaihtoehtoja, ja ilmeisesti hanallisia käymisastioita on myynnissä moniakin erilaisia.

Käymisastian hana vauhdittaa pullotusta.
Tällä kertaa mentiin kuitenkin yli sieltä, missä aita oli halvinta ylittää: käymisastioita kun oli jo pari valmiiksi, niin tuntui hieman höntiltä tilata vielä kolmatta. Tämä sijaan tilasin Viinitalo Melkkolta hanan hintaan 3,95€ ja asensin sen meiltä jo valmiiksi löytyneeseen käymisastiaan. Odotin vuotavaa ja huteraa lopputulosta, mutta ihan tiivis ja toimiva siitä tuli. Hanan punaisen vipuosan saa pyöräytettyä ympäri, eli hanan uskalsi asentaa käymisastian ihan alareunaan.

Hana pääsi tulikokeeseen Espresso Porterin pullotuksessa ja hyvinhän se toimi. Porteri saa nyt kypsyä pulloissa vielä aikansa, mutta todella lupaavalta se tuoksui. Tammilastuista oli irronnut melkoinen vanilja-aromi ja kyllä sen espressokahvinkin tuoksusta tunnisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti